Syksy on ollut meillä Pindoralla varsin kiireistä aikaa ja vihdoin on se hetki, kun voimme julkistaa ottaneemme jälleen askeleen eteenpäin.

Olemme kuunnelleet asiakkaitamme, analysoineet saamaamme palautetta ja kehittäneet laitettamme tämän pohjalta. Iloksemme voimmekin julistaa, että verkkokaupastamme on nyt ostettavissa paras älylukko, jonka olemme koskaan valmistaneet!

Mikä on muuttunut?

Jos olet jo aiemmin tutustunut älylukkoomme, kiinnittyy huomiosi varmasti ensimmäisenä uudistuneeseen ja aiempaa sirompaan vääntönuppiin. Kun aiemman version vääntönuppi oli valmistettu muovista, on uudempi tehty pulverimaalatusta alumiinista. Samaan syssyyn Harri Koskinen myös muotoili nupin uusiksi esteettisempään ulkomuotoonsa.

Muita ulkoisia muutoksia ei juuri tarvinnut tehdäkään. Sisällä taas on muuttunut hieman enemmän. Olemme vaihtaneet muun muassa Pindoran voimansiirron palloketjusta jousiteräkseen sekä vahvistaneet laitteen rakennetta kauttaaltaan metallisilla ruuvitorneilla. Lisäksi paransimme Pindoran istuvuutta erilaisiin oviin ja nyt älylukkomme asentuu entistä ahtaampiin oviin kuten esimerkiksi ’tuplakarmioviin’. Kun aiemmin minimiasennusväli peitinlevyn ja karmin välissä oli 11mm on se nyt ainoastaan 7,5mm!

Ohjelmistoa etäpäivitämme jatkuvasti ja nämä muutokset tulevat tottakai voimaan kaikissa Pindora -älylukoissa, jotka loppukäyttäjä on päivittänyt uusimpaan versioon. Ohessa vielä listaus uusimmista ominaisuuksista:

  • SmartThings -yhteensopivuus
  • Back-up wifin luonti
  • Käyttäjäystävällisempi konfigurointi
  • Parempi wifi-vikatietojen käsittely
  • Ovenavaus Magic linkillä
    • Nopea yhdellä napilla avaus PIN-koodin sijaan
  • Ovenavaus puheohjauksella (esim. ”Siri, avaa ovi”)
    • iOS: Siri + Shortcuts avulla
    • Android: IFTTT -sovelluksen avulla
  • Monipuolisempi API -rajapinta
    • Avoin kaikille halukkaille (ei-kaupalliseen tarkoitukseen)
  • PIN-koodin pituus 4-7 numeroa pitkä (käyttäjä voi itse päättää)
  • Sekä paljon muita pienempiä ominaisuuksia

Pääset tutustumaan Pindora -älylukkoon tarkemmin täältä!

Pindora älylukko design by Harri Koskinen